|
Elementtiohjelmiin kuuluvat SEINÄ-,
PILARI- ja PALKKIELEMENTTI-ohjelmat.
Ne ovat osa RAKjärjestelmää ja kuuluvat ARK-tuoteperheeseen,
jonka tuotteet ovat suomalaisen ArkSystems Oy:n kehittämiä
AutoCAD- ja ACA-sovelluksia rakennussuunnitteluun.
Ohjelmat koostuvat useista parametrisistä osista, joilla
elementtien tekeminen on saatu tehokkaaksi. Työskentely
tapahtuu pääasiassa valintaikkunoiden kautta.
Ohjelma käyttää laajasti hyväkseen extended data-ominaisuutta.
Näin elementtien alkioille on saatu talletettua ominaisuus-
ja riippuvuustietoja älykkään ja monipuolisen käsittelyn
sekä määrälaskennan mahdollistamiseksi.
OHJELMIEN TOIMINTAPERIAATE
Elementtipiirustusten tekeminen ohjelman avulla koostuu
kolmesta eri vaiheesta.
 |
Vaihe 1
muodostetaan
työskentelypohja, joka muistuttaa elementtikaavion
osaa. Kaikki elementtiin liittyvä tietous annetaan
tässä ympäristössä. Ohjelma muodostaa määritysten
mukaan elementistä kuvan, jossa on pelkistetty
laudoituskuva, kiinnitystarvikkeet sekä muuta
tarvittavaa tietoutta. Lisäksi tässä pohjassa on
talletettuna ohjelman alustamat sekä käyttäjän
tekemät materiaali-, tarvike- ja raudoituskirjastot
sekä muut apumääritykset.
Tähän vaiheeseen voidaan siirtyä suoraan kopioimalla
tehty elementti pohjaksi ja jatkamalla muutosten
teolla siihen. Vaiheeseen 2 siirrytään kun tiedot
ovat valmiit tai halutaan katsoa miltä työpiirustus
näyttää. Vaiheeseen 1 voidaan palata uudestaan
työpiirustuksen teon jälkeenkin. |
| |
|
 |
Vaihe 2
ohjelma tekee
työskentelypohjaan annettujen tietojen avulla
työpiirustuksen automaattisesti.Käyttäjä voi ohjata
piirustusosien sijoittumista kuvaan.
Tätä vaihetta voidaan toistaa tarpeen mukaan
työpohjaan tehtyjen muutosten tai layoutin
muuttamisen johdosta. |
| |
|
 |
Vaihe 3
käyttäjä
täydentää tai korjaa työpiirustusta joko
elementtiohjelmalla tai AutoCADin avulla.
Suuri osa ohjelmista (raudoitus, kiinnitysosat yms.)
toimivat samalla tavalla vaiheissa 1 ja 3. Tarpeen
mukaan voidaan lisätä tai muuttaa teräksiä ja
kiinnitysosia sekä päivittää taulukot. Suurissa
muutoksissa kannattaa siirtyä takaisin vaiheeseen 1. |
| |
|
 |
SEINÄELEMENTTI
Elementti määritetään ulkoapäin katsoen.
Työpiirustus kääntyy tarpeen vaatiessa
automaattisesti valmistuksen haluamaan esitystapaan.
Elementtiin voidaan määrittää aukkoja, laattoja sekä
saumoja.
Kuoriin voidaan määrittää verkot ja pieliteräkset.
Ansastus on automaattinen.
Kuoriin voidaan sijoittaa kiinnityslevyjä,
sisäkierrehylsyjä, pontteja, reikiä, koloja,
terästartuntoja sekä käyttäjän tekemiä symboleja.
Kuvan layout ja tekstien koko voidaan määrätä varsin
vapaasti. Kuorten raudoituspiirustuksille voidaan
antaa poikkeava mittakaava.
Elementin ja aukkojen reunojen muoto määritetään
parametreillä. Ohjelma tekee näistä detaljit tai
kutsuu haluttaessa detaljiksi annetut symbolit. |
| |
|
 |
PALKKIELEMENTTI
Palkki on suorakaiteen
muotoinen ja siinä voi olla
leuka molemmilla puolilla sekä
päissä loveukset
konsolille.
Palkkiin voidaan
määrittää varsin monipuolinen
pää- ja sivuraudoitus, haoitus sekä
päihin ja reikiin
erikoisteräkset.
Palkkiin voidaan
sijoittaa kiinnityslevyjä, sisäkierrehylsyjä,
kumilevyjä, reikiä, koloja,
terästartuntoja
sekä käyttäjän tekemiä symboleja.
Palkista voi tehdä kolme
vaaka- ja seitsemän pystyleikkausta.
Kuvan layout ja tekstien
koko voidaan määrätä
varsin vapaasti. |
| |
|
 |
PILARIELEMENTTI
Pilari on suorakaiteen
muotoinen ja siinä voi olla
kaikilla sivuilla useita konsoleita.
Konsolit voidaan
raudoittaa joko yksitellen tai pareittain.
Pilariin voidaan
määrittää varsin monipuolinen pääraudoitus
ja haoitus.
Pilariin voidaan
sijoittaa kiinnityslevyjä, sisäkierrehylsyjä,
pontteja, reikiä, koloja,
terästartuntoja sekä
käyttäjän tekemiä symboleja.
Pilarista voi tehdä
kolme vaaka- ja seitsemän pystyleikkausta.
Kuvan layout ja tekstien koko voidaan määrätä varsin
vapaasti. |
Raudoitusosalla voidaan täydentää
työpiirustusta.
Ohjelmat laskevat materiaalit ja
tulostaa sekä päivittää
määräluettelot.
Sovelluksessa on mukana runsaasti
symboleita
esimerkiksi luetteloiden tekoon ja
lisäksi Peikon,
Anstarin sekä Semkon
symbolikirjastot. Lisäksi käyttäjä
voi tallettaa omia symboleita
aihealueittain. |
Siirry sivun
alkuun |