|
Rakennus
Mikään ei vaikuta ihmisen
mielikuvitukseen, kunnianhimoon ja visioon yhtä
voimakkaasti kuin hieno rakennus. Autodesk auttaa
arkkitehtejä, insinöörejä, rakentajia ja omistajia
vähentämään riskejä, kasvattamaan tuottoa ja
eliminoimaan rakennussuunnittelun, rakentamisen ja
hallinnan tehottomuuksia, jotta nämä hienot rakennukset
saadaan toteutettua pikemmin ja tuottavammin. Tuloksena
syntyy uusia liiketoimintamahdollisuuksia, olemassa
olevien resurssien tuotto kasvaa ja maailma saa lisää
ihailtavaa. Tässä muutama esimerkki.
Rakennussuunnittelu
Rakennesuunnittelu
Talotekninen
suunnittelu
Visualisointi
RAKENNUSSUUNNITTELU
Oikeanlaisesta tietomallista on hyötyä kaikille
Rakennusteollisuudessa
lähes jokainen tuote on ainutlaatuinen, ja prototyyppien
teko ei ole helppoa. Rakennuksen tietomalli toimii kuitenkin
prototyyppinä, jonka avulla rakennuksesta tiedetään paljon
jo ennen sen valmistumista.
Musiikkitalon suunnittelu urakkapiirustusvaiheessa
VR:n makasiinien
tontille Helsinkiin rakennettava Musiikkitalo tiedetään
perin pohjin, vaikka itse rakennus valmistuukin vasta vuonna
2010. Töölönlahden suunnittelu ja Makasiinien kohtalo kun on
ollut tapetilla selvästi yli 10 vuotta.
Uudet suunnittelutyökalut vievät arkkitehtuuria eteenpäin
Tamperelaisarkkitehdit Sergej von Bagh ja Petri Tavilampi
ovat sitä mieltä, että aika on otollinen tasokkaalle
arkkitehtuurille. Syyt ilmiöön ovat monet.
Tuotemallisuunnittelu vaatii yhteistyötä
Arkkitehtitoimisto Pekka Salminen Oy ottaa käyttöön
tuotemallinnusta ja Autodesk Revit Building
-suunnitteluohjelmistoa. Tällä hetkellä käyttökohteina on
yksittäisiä kohteita ja pilottiprojekteja.
Tuotemallisuunnittelun suurimmat hyödyt saavutetaan vasta
sitten, kun rakennushankkeen eri osapuolet voivat käyttää ja
täydentää samaa tuotemallia keskenään.
Tuotemallintaminen pitää Musiikkitalo-projektin budjetissa
Helsinkiin vuonna 2010 valmistuvan Musiikkitalon
suunnittelussa on käytetty mahdollisimman moderneja
työkaluja: tuotemallin pohjalta toteutettuja visualisointeja
sekä 3D-suunnittelua. Loppukesästä 2006 LPR-arkkitehtien
suunnitteluryhmä ahkeroi urakkapiirustusten parissa.
Autodesk Revit on opiskelijoiden mieleen
Opetusmaailmassa
joudutaan aina tuskailemaan sen ongelman parissa, mitä
ohjelmistoja opetuksessa käytetään. Opetettavat ohjelmistot
vaihtelevatkin oppilaitoksittain paljon. Periaate ja tavoite
on luonnollisesti käyttää niitä ohjelmistoja, joita
työelämäkin käyttää. Käytäntö voi olla toinen.
Produktmodellering löser byggproblem i förväg
Musikhuset som kommer att uppföras på tomten för
VR-magasinen i Helsingfors är redan vida känt, fastän själva
byggnaden ska stå färdig först år 2010. Planeringen av
området vid Tölöviken, liksom även magasinens öde, har
stötts och blötts i väl över ett årtionde.
Alla vill ha Ala – norrmännen förtjusta i finsk arkitektur
Nu visar de unga finska arkitekterna framfötterna. I en stor
internationell arkitekttävling nyligen tog de fyra unga
arkitekterna från Ala Oy hem vinsten – och planerar just nu
arbetet med Kristiansands nya teater och konserthus i Norge.
RAKENNESUUNNITTELU
Oikeanlaisesta tietomallista on hyötyä kaikille
Rakennusteollisuudessa lähes jokainen tuote on
ainutlaatuinen, ja prototyyppien teko ei ole helppoa.
Rakennuksen tietomalli toimii kuitenkin prototyyppinä, jonka
avulla rakennuksesta tiedetään paljon jo ennen sen
valmistumista.
Tuotemallisuunnittelu vaatii yhteistyötä
Arkkitehtitoimisto Pekka Salminen Oy ottaa käyttöön
tuotemallinnusta ja Autodesk Revit Building
-suunnitteluohjelmistoa. Tällä hetkellä käyttökohteina on
yksittäisiä kohteita ja pilottiprojekteja.
Tuotemallisuunnittelun suurimmat hyödyt saavutetaan vasta
sitten, kun rakennushankkeen eri osapuolet voivat käyttää ja
täydentää samaa tuotemallia keskenään.
Autodesk Revit on opiskelijoiden mieleen
Opetusmaailmassa joudutaan aina tuskailemaan sen ongelman
parissa, mitä ohjelmistoja opetuksessa käytetään.
Opetettavat ohjelmistot vaihtelevatkin oppilaitoksittain
paljon. Periaate ja tavoite on luonnollisesti käyttää niitä
ohjelmistoja, joita työelämäkin käyttää. Käytäntö voi olla
toinen.
TALOTEKNINEN SUUNNITTELU
Tietomalli syntyy asiakkaan tarpeiden pohjalta
Tietomallien käyttäminen suunnittelutyön apuna helpottaa
paitsi suunnittelijan työtä myös itse rakentamista.
Tietomallin avulla kun eri vaihtoehtoja pystytään
vertailemaan simuloimalla. Vuonna 1960 perustetun
Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:n kehitys kuvaa koko
rakennussuunnittelualan kehitystä. Ennen suunniteltiin
paperille ja sitten tehtiin työmaalla työt suunnitelmien ja
olojen mukaan. Granlund tuotti tuolloin
suunnittelupalveluja.
Oikeanlaisesta tietomallista on hyötyä kaikille
Rakennusteollisuudessa lähes jokainen tuote on
ainutlaatuinen, ja prototyyppien teko ei ole helppoa.
Rakennuksen tietomalli toimii kuitenkin prototyyppinä, jonka
avulla rakennuksesta tiedetään paljon jo ennen sen
valmistumista.
VISUALISOINTI
3D-visualisoijilta eivät työt lopu hetkessä
Kolmiulotteinen
digitaalinen malli valtaa alaa tieteessä, tekniikassa ja
opetuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat
pääsivät näyttämään kyntensä Pompeji-projektissa.
Insinööritoimisto Olof Granlund visualisoi jatkossa Autodesk
3ds Max Designerillä
Insinööritoimisto Olof Granlund Oy on Suomen johtava
talotekniikan konsulttiyritys. Toimipiste löytyy Suomen
toimintojen lisäksi myös tytäryhtiöstä Moskovasta. Kaikkiaan
konsernin palveluksessa on yhteensä 350 talotekniikan
ammattilaista.
- Visualisoinnin avulla välitämme suunnittelijoidemme
näkemyksen tilaajalle selkeässä ja helposti ymmärrettävässä
muodossa, kertoo CAD-asiantuntija Kimmo Heljomaa
Granlundilta. Teemme valaistussimulointeja myös
erikoiskonsultaationa yhteistyössä arkkitehtien ja
rakennuttajien kanssa, vaikka emme olisikaan kohteen
taloteknisiä suunnittelijoita.